Dialogipalikoiden sanat pohjaavat dialogin perusteisiin – aiemmin ymmärrettyyn ja jäsennettyyn. Merkittäviä kirjoittajia, ajattelijoita ja tutkijoita dialogipalikoiden teoreettisessa taustassa ovat antiikin kreikkalainen filosofi Platon, dialogifilosofian oppi-isä Martin Buber, organisaatioiden dialogisen johtamisen kehittäjä William Isaacs ja dialogisuuden filosofiaa tutkinut Jukka Hankamäki.

Dialogi käsitetään usein arkikielessä keskusteluksi. Dialogisuus on kuitenkin paljon laaja-alaisempaa kuin pelkkä keskustelu. Dialogisuuden ydin muodostuu yhteisymmärrykseen pyrkimisestä ja se on vapaata panettelusta, manipulaatiosta sekä taivuttelusta. Juuri siksi dialogisuuteen ei voida aina päästä. Itse asiassa se on paljon harvinaisempaa kuin haluaisimme uskoa.

Dialogisuus ei toteudu itsestään. Se vaatii aina osapuolilta vastavuoroisuutta. Dialogiseen suhteeseen asettuminen edellyttää itsensä tunnistamista ja vaatii rohkeutta hyväksyä toinen tasavertaisena olentona, sellaisena kuin hän on. Dialoginen yhteys on vapaa tavoitteista ja tarkoituksista. Dialogisessa vastavuoroisessa suhteessa toista ei käytetä välineenä tai hyväksi. Dialogin tarkoitus ei ole sovitella tai tehdä samanlaiseksi. Päinvastoin, dialogisessa yhteydessä erilaisuus ja erot tulevat inhimillisesti tosiksi ja hyväksytyiksi. Dialogisessa yhteydessä osapuolet antavat toisen vaikuttaa itseensä.

Dialogi on ennemminkin tapa olla kuin jokin menetelmä, jonka voisi ottaa käyttöön tarpeen mukaan. Dialogin aloittamiseen ei ole oikeaa tyyliä tai toimivaa reseptiä. Se alkaa itsestä. Dialogisuus edellyttää ottamaan vastuuta omasta ajattelusta eikä vain omista reaktioista.